Sopiva ihminen tekee vuokra-asunnosta kodin
Nata on konseptisuunnittelija ja bloggaaja, joka asuu metsän vehreät lenkkipolut ja raikkaan meri-ilman yhdistävässä Herttoniemessä. Nata on nähnyt vuokrasuhteen molemmat puolet: hän on ollut sekä vuokralainen että vuokranantaja.
- Natalia Tolmatsova
- Herttoniemi, Helsinki
“Mieluummin pitkäaikainen, hyvä vuokralainen maltillisemmalla vuokralla, kuin uuden vuokralaisen etsiminen tasaisin väliajoin”
29-vuotias Nata on ikänsä puolesta hieman epätavallinen, mutta sitäkin perehtyneempi vuokranantaja. Asunto on lähtökohtaisesti hyvä sijoitus, joten taloudellisen tilanteensa antaessa myöten Nata päätti kohdistaa säästönsä sijoitusasuntoon. Myöhemmin hän ajatteli, että asunnon vuokraus voisi olla järkevää – ja niin se olikin.
Natalle sijoitusasuntojen ostaminen ei merkitse ainoastaan vuokratuloja. Natalla ja hänen rakennusalan yrityksen omistavalla isällään on yhteinen harrastus, remontointi. Nata on päässyt toteuttamaan visioitaan pintojen ja materiaalien suhteen sekä remontoimaan itse. Hän kertoo oppineensa paljon uusia taitoja, kuten seinien kunnostamisen ja lattiamateriaalien asennuksen.
Natalle on tärkeää, että myös hänen vuokralaisensa kotiutuu ja sitoutuu asuntoon: jos vuokralainen viihtyy asunnossa, hän saattaa asua siinä pitkään. Siksi Natalle on jo vuokrausvaiheessa tärkeää löytää paras mahdollinen kandidaatti. “Mieluummin pitkäaikainen, hyvä vuokralainen maltillisemmalla vuokralla, kuin uuden vuokralaisen etsiminen tasaisin väliajoin”, Nata miettii.
Vuokratulot ovat Natalle vain puoli ruokaa sijoitusasunnossa siinäkin mielessä, että hän haluaa vuokrata asuntonsa mielellään jollekulle, jonka tietää nauttivan asunnosta ja pitävän siitä hyvää huolta. Natalle vuokralaisessa ovat tärkeitä säännölliset tulot ja luotettavuus. “Yhtä tärkeää on kuitenkin, että vuokralaisen kanssa synkkaa” hän lisää. “On ollut hauska huomata, että Lauttasaaren asunnossa vuokralla asuva pariskunta tekee samoja asioita kuin itsekin tein siellä asuessani: he käyvät samalla kuntosalilla ja suosikkiruokakaupassani” Nata kertoo.
Asunto liikenneyhteyksien ja luonnon lähellä
Natakin asui aiemmin vuokralla. Tuolloin hän oppi arvostamaan vuokra-asunnossa samoja asioita kuin omistusasunnossaankin. Hän luettelee itselleen tärkeiksi asioiksi esimerkiksi siistit pinnat, toimivan keittiön ja runsaan luonnonvalon. Myös toimiva pohjaratkaisu ja säilytystila ovat hänen listansa kärkipäässä. Lisäksi Nata arvostaa esimerkiksi työpaikan tai koulun läheistä sijaintia, sillä hän käyttää aikansa mielellään muuhun kuin julkisissa istumiseen.
“Ikkunoistani näkyy vain mäntyjä ja taivas, mikä on aika luksusta naapureihin tottuneelle ihmiselle” Nata kuvailee kotinsa ympäristöä. Herttoniemen vanha puoli on puistomainen ja rauhallinen, eikä oikeastaan kaukana Helsingin keskustasta – Natan työmatka taittuu metrolla 15 minuutissa. Kesäisin Nata vaihtaa metrolla matkustamisen pyöräilyyn, josta hän nauttii. Myös esimerkiksi Kallio ja Vuosaari ovat lyhyen matkan päässä.
Asuinalue on aina ollut Natalle kaikkein merkittävä asia asuntoa etsiessä. “Opiskeluaikana oli tärkeää, että koti sijaitsee yliopiston naapurissa. Tuolloin en edes etsinyt kotia muualta” Nata kertoo. Myöhemmin hänelle ovat muodostuneet tärkeiksi esimerkiksi hyvät kulkuyhteydet, eivätkä niinkään välimatkat.
Aina kannattaa kokeilla – laita asunto vuokralle!
Igglo Rentiä Nata kiittelee sitä, ettei hänen tarvitse päivystää puhelimen ääressä odottamassa mahdollisten vuokralaisten puheluita, vaan saa hoidettua asiat juuri silloin kun hänelle parhaiten sopii, on se sitten metrossa tai vaikkapa lounastauolla. Hänestä on kätevää, että Igglo Rentissä aika säästyy mieluisiin ehdokkaisiin tutustumiseen.
Igglo Rentissä hakuprosessi on käännetty päälaelleen. Nata toteaa helppouden ja nopeuden olevan avainasemassa. “Igglo Rentin toiminta on tehokasta ja palvelee molempia osapuolia parhaalla mahdollisella tavalla” Nata kuvailee. Kiireisessä arjessaan hän arvostaa sitä, että voi hoitaa juoksevat asiat puhelimella missä tahansa.
Nata rohkaisee muitakin asunnonomistajia kokeilemaan Igglo Rentiä. “Vuokranantajalle palvelun käyttö ei maksa mitään, joten riskiä ei ole” hän toteaa. Natan mielestä palvelun käyttäminen on helppoa ja nopeaa. Hän on aina ottanut uudet digipalvelut nopeasti haltuun ja todennut niiden helpottavan elämää. “Kuten suomalainen sananlasku kuuluu: yrittänyttä ei laiteta. Aina kannattaa kokeilla!” Nata muistuttaa.
Viisi vinkkiä Herttoniemeen
1. Treffipub
Herttoniemen lähiöravintola Treffipub palvelee aamusta yöhön. Kaupungin yhdet parhaimmista burgereista valmistuvat hiiligrillissä, plussaa myös runsaista brunssipöydistä. Tänne kannattaa suunnata aina nälkän tai janon yllättäessä.
2. Majavatien portaat
Kuntoilemaan metsän siimekseen. Näillä portailla riittää korkeutta ja kunto nousee kohisten. Kannattaa matkustaa kauempaakin.
3. Roihuvuoren kirsikkapuisto
Herttoniemestä kivenheiton päässä sijaitseva puisto saa koko kaupungin vaellusretkelle keväisin sakura-juhlaan. Kaunis myös muina vuodenaikoina.
4. Fornitaly
Kaikkien pizzan ystävien pyhiinvaelluskohde Laajasalossa on Fornitaly. Aito italialainen ravintola on auki perjantaista sunnuntaihin ja on parhaimmillaan pyöräretken päätteeksi.
5. Itis
Aina ei tarvitse suunnata keskustaan palvelujen perässä. Herttoniemestä on vain kahden metropysäkin verran matkaa kaupungin yhteen suurimmista ostoskeskuksista. Kaikkea kivoista ravintoloista kodinkoneisiin. Erityissuositus autenttisille kebab-ravintoloille.